SOCIAL MEDIA

5. huhtikuuta 2017

KAUNEUSHAASTE

kauneushaaste
Mitä meikkejä löytyy mun käsilaukusta, mikä on mun uusin kosmetiikkalöytö tai entä mikä pahin virheostos jonka olen tehnyt? Esimerkiksi näihin kysymyksiin löydät vastauksen tästä postauksesta, sillä päätin tarttua jälleen yhteen hauskaan blogihaasteeseen ja tällä kertaa vuoron saa kauneushaaste.

1. Varhaisin meikkimuistosi?
Ihan pienenä mä en tainnut tehdä mitään sen kummempia meikkikokeiluja ja aloin kiinnostumaan meikkaamisesta vasta yläasteen aikana, muistaakseni 7-8 luokalla. Silloinkin aloitin todella kevyesti, vähän jotain puuteria ja ripsiväriä eikä yhtään sen enempää.

2. Mitä meikkejä löytyy käsilaukustasi?
Huulirasva sekä päivän huultenrajauskynä ja huulipuna. Mä oon niin laiska meikkaaja, että harvemmin korjaan päivän aikana meikkiä huulipunaa enempää ja välillä pyyhin senkin kokonaan pois, jos en jaksa alkaa korjailemaan.
lumenecc_maybellinemastercamo
3. Lempituoksusi?
Jämähdän helposti samoihin vanhoihin tuoksuihin eikä hajuveden ostaminen käy kovin usein mielessäkään kauppaan marssiessa, mutta mun ikisuosikki on Marc Jacobsin Daisy Sunshine, ihana hedelmäinen ja kukkainen tuoksu!

4. Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?
Riittävä vedenjuonti ja ihon kosteutus, niillä pääsee jo pitkälle. Mä en myöskään nuku ikinä meikit naamalla, olin sitten kuinka väsynyt tahansa.

5. Uusin kosmetiikkalöytösi?
Hmm oliskohan Maybellinen Master Camo Color Correcting Concealer Kit ja se onkin jo vakiinnuttanut paikkansa mun meikkipussissa. Toinen uutuus on Nyxin nestemäiset luomivärit, joista tarkempi postaus löytyy täältä.
marcjacobs_hajuvesi_daisysunshine
6. Ikimuistoisin virheostoksesi?
Lumene Natural Coden BB-voide, jota käytin hyvillä mielen ties kuinka kauan ennen kuin havahduin siihen, että se taittaa mun kasvoilla ihan oranssiin. Toisena voisin mainita Ebaysta aikoinaan tilatun Naked2 paletin, joka oli ihan roskiskamaa.

7. Meikkivoiteella vai ilman?
Meikkivoiteella, joista suosin mahdollisimman kevyttä, mutta silti ihon sävyä tasoittavaa ja hiukan peittävää voidetta. Mun lemppari on ehdottomasti Lumenen CC-voide, josta en ihan helpolla vaihda pois. Kesäisin taas meen mahdollisimman luonnollisella lookilla ja siihen harvemmin kuuluu meikkivoide.
maybelline_mastercamo
8. Eyeliner vai kynä?
Voinko vastata ettei kumpikaan? En oo vieläkään oppinut tekemään rajauksia ja ne mulla näkee ehkä kaksi kertaa vuodessa jonkun toisen laittamina :-D

9. Tuote, jota ilman et tulisi toimeen?
Kulmakarvat on tärkein osa mun meikkiä, joten pakko sanoa kulmaväri. Jos aamulla on kiire ja vaan yhteen juttuun aikaa niin se on aina kulmat ja vaikka mulla onkin näkyvät kulmakarvat luonnostaan niin tykkään silti täyttää ja muotoilla niitä kulmavärin avulla. 

10. Tuote, jota haluaisit koittaa?
Joku hyvä meikinpoistoaine ja kasvovesi, omat lempparit on vielä vähän hakusessa ja kauppareissuilla testiin pääsee aina jotkut uudet tuotteet.
siveltimet_contourpaletti

10 kommenttia :

  1. Hei vitsit miten kiva haaste, voisin itekkin toteuttaa! Mullakin on ollut hakusessa hyvä meikinpoistoaine, mut nyt oon siirtynyt niihin meikinpoistoliinoihin, mitkä on kyllä tosi käteviä. :-)

    aboutmylife-peppi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteuta ihmeessä, ois kiva nähä tää sunki blogissa!! :-) Meikinpoistoliinat on kyllä käteviä, mut mä tykkään silti enemmän ihan perinteisistä puhdistusaineista :-D

      Poista
  2. apua niin paljon samanlaisia vastauksia miten oisin itsekkin vastannut :-D pakko ehkä toteuttaa tää postaus omassa blogissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah mitä eikä!! :-D Ja toteuta ihmeessä, näitä on aina kiva lukea!

      Poista
  3. Oii tosi kiva haaste, voisin itsekin toteuttaa! Lumenen cc-voide on kyllä mahtavaa kamaa! :--D

    http://olderthanyesterday.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Toteutukseen vaan niin käyn sit lueskelemassa! Ja toi cc-voide on ihan huippu!!

      Poista
  4. Vitsi miten hauska postausidea, mun on varmaan pakko itsekin toteuttaa!:) Nyt mulla heräsi kauhea kiinnostus testata tuota lumenen cc-voidetta, kun kaikki sitä niin kovasti kehuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö ookki? Munki oli pakko napata tää omaan blogiin, laita säki ehdottomasti toteutukseen!! Voin kyllä suositella tota cc-voidetta, se on ihan mun luottotuote :-)

      Poista
  5. Sulla on tosi ihana blogi! Ja aivan super hienoja kuvia :)

    sannixo.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau kiitos! Ihana kuulla, että tykkäät♥

      Poista

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.