SOCIAL MEDIA

19. helmikuuta 2017

MATKAPÄIVÄKIRJA PRAHA 2

Prahan kuvapläjäys numero kaksi, olkaapa hyvät! Seuraava päivä meni aika samalla kaavalla kuin ensimmäinenkin. Kierreltiin ja ihmeteltiin ympäriinsä lähinnä vanhassakaupungissa ja sen liepeillä, tehtiin pieniä ostoksia, syötiin hyvää ruokaa, fiilisteltiin Tsekin tunnelmaa muiden turistien joukossa ja mä hämmästelin edelleen sitä, että oon oikeasti täällä. Muutamat museot, näköalapaikat ja Prahan linna jäi tällä kertaa näkemättä, sillä sinne olisi ollut vähän viileässä säässä turhan pitkä matka kun liikuttiin pääasiassa kävellen, mutta jäipähän jotain seuraavaan kertaan ;-) Ensimmäiseksi ulkomaanmatkaksi tää oli todella onnistunut, rento eikä seurassakaan ollut mitään valittamista. Ihanan helppoa ja vaivatonta reissata jonkun sellasen kanssa kuka haluaa matkalta samoja juttuja, jonka tavat tietää ja on  mun kanssa fiiliksissä ihan pienistäkin jutuista.praha39
praha38_inkap
Pari fiiliskuvaa hotellin ikkunalaudoilta napsittuna. Arvatkaapa kuinka ihanaa oli aamuisin avata verhot, ikkunat ja kuunnella hämärän ja aamuisen kaupungin heräämistä? Voin kertoa, että aika ihanaa.
praha35_alriso
praha34_alriso
Tokana päivänä käytiin syömässä italialaisessa ja tämä ravintolavalinta meni yhtä nappiin kuin edellinen burgerimestakin. Tsekkiläistä perinneruokaakin olis ollut hauska päästä maistamaan, mutta nyt ekalla kerralla päätettiin mennä helpoimpien vaihtoehtojen kautta.
praha27_raitiovaunu
praha32_vanhakaupunki
praha31_tuliaisia
praha31
praha29_sephora
praha30
Matka on aikalailla taputeltu nyt pakettiin yhtä postausta lukuunottamatta, jossa jaan vinkkejä ja omia huomioitani niin ravintolojen, julkisen liikenteen, nähtävyyksien kuin hotellin suhteen. Jos sellainen kiinnostaa tai tiedät jonkun joka kaipaa Prahan vinkkejä niin olkaapa ensi viikolla kuulolla! :-)

2 kommenttia :

  1. Oon tykännyt näistä sun matkapostauksista tosi paljon!! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva kuulla! :-) Mä ku mietin, että onko nää ihan tylsiä... :-D

      Poista

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.