SOCIAL MEDIA

1. helmikuuta 2017

AIKUISTEN KAVERIKIRJA

Polkaistaanpa helmikuu käyntiin haastepostauksen muodossa, sillä mäkin päätin lähteä jälleen kerran mukaan erääseen blogihaasteeseen. Ainakin mun mielestä näitä on hauska toteuttaa kuin myös lukea muiden blogeista ja ovatpahan ainakin kivaa vaihtelua normaaleille postauksille. Tällä kertaa vuorossa on aikuisten kaverikirja ja vaikka mä en itse oo vielä lähelläkään aikuista ja jotkut kysymykset ei ihan natsaa kohdilleen niin sallittakoon mun silti vastata näihin.

Nimeni on: Inka Pietilä
Jotkut tosin kutsuvat minua: Mua ei oo siunattu lempinimillä eli ihan Inkana yleisesti mennään lukuunottamatta paria hassua vanhempien keksimää lempinimeä.
Olen syntynyt vuonna 1997, eli olen siis mielestäni 19-vuotias.
Lapsuuskotini langallinen numero: Ja heti tulee todistus siitä etten mä oo lähelläkään aikuista, meillä kun ei oo ikinä ollut lankapuhelinta :-D
blogi1
Pienenä olin varma, että minusta tulee isona: Muistelisin, että eläinlääkäriksi tai laulajaksi oon ainakin joskus halunnut. Näin jälkeenpäin ajateltuna en voisi kuvitella itseäni enää kumpaankaan ammattiin.
Mutta isona minusta tulikin: Niin kuin pari kertaa jo sanoin, isoa ja aikuista mä en oo vielä nähnytkään, mutta oon mä silti jo onnistunut saamaan media-assistentin paperit ja toivottavasti tulevaisuudessa jonkun toisenkin ammatin.
Täydellinen puoliso: Löytyy jo omasta takaa ja on samaan aikaan mun paraskaveri, poikaystävä ja toinen puolisko.
Itsehän olen täydellinen, mutta exieni mielestä saatan olla: Mä oon siinä mielessä onnekas etten laske mulla olevan yhtään kunnon exää, mutta musta tuntuu, että toi toinen pulisko saattaisi kuvailla mua kärsimättömäksi ja välillä vähän turhankin nopeasti nollasta sataan kiihtyväksi tyypiksi jos sille päälle satun.blogi2
Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen: Tekisin ja keskittyisin entistä enemmän blogi- ja videohommiin sekä viettäisin aikaa mulle tärkeiden ihmisten seurassa.
Harrastan nyt: Bloggaamista, valokuvaamista ja säännöllisen epäsäännöllisesti videoiden kuvaamista youtubeen.
Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä: Laidasta laitaan niin radiohittejä kuin tuntemattomampaakin musiikkia tai sitten päädyn fiilistelemään jotain vanhoja lempparikappaleita. Viime lauantaina hoilattiin menemään mun kaverin kanssa Reckless Lovea ja Astetta.
Noloin tv-ohjelma josta pidän: Pitäisköhän mun vastata tähän Salkkarit? Se alkaa mennä jo niin älyttömäksi, mutta silti orjallisesti jokainen jakso tulee tapitettua :-D
Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa): Hmm, pakko sanoa ettei mulla tuu mieleen mitään erityistä. Kaikki tomaattikastikkeesta perunamuussiin osaan kyllä valmistaa, mutta en nimittäisi niitä mun bravuureiksi. Ehkä sitten joku leipomiseen liittyvä?
Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun: No ei muuten hävetä, mä oon nimittäin sellanen herkkis, että mä saatan alkaa itkemään jonkun leffan tai surullisen kirjan takia tai jos mulle vaikka sanotaan jotain joka nyt vaan sattuu kolahtamaan tonne takaraivoon.
blogi5
Lapsuuteni lempilelu: Bratzit ja leikkihevoset oli ainakin kovassa huudossa ja niitä mulla olikin vähän jokaista laatua :-D
Lempilelu nykyään: Kännykkä tai kamera.
Salainen paheeni: Oon ihan järkyttävä sokerihiiri eikä mulla oo herkkujen suhteen minkäänlaista itsehillintää. Terveisin se joka voisi helposti vetää yhen suklaalevyn kerralla.
Eikun se ihan oikea salainen paheeni: Mennään samalla vastauksella kuin tuo edellinen kohta.
Viisaus, jonka olen tähän mennessä olen oppinut: Asioilla on tapan järjestyä. Tavalla tai toisella, enemmin tai myöhemmin.

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.