SOCIAL MEDIA

11. lokakuuta 2016

MUN SYYSPUKEUTUMINEN NÄYTTÄÄ TÄLTÄ

Taisin hetki sitten lupailla postausta liittyen mun syyspukeutumiseen. Milasia juttuja vedän mielelläni päälle, mitkä on mun syystyylin kulmakivet ja mikä inspiroi. Sellasia juttuja luvassa seuraavaksi ja vaatteiden lisäksi taisi tähän listaan eksyä myös muutama kosmetiikkatuote.
Alotetaan kosmetiikkajutuilla, että saadaan ne pois alta ja voidaan keskittyä vaatepuoleen. Syksyn myötä oon taas innostunut luomiväreistä, varsinkin ruskean sävyistä ja haluaisinkin oppia taiteilemaan jonkun helpon silmämeikin. Viime viikonlopun kokeilu irtoripsineen kaikkineen oli jo hyvä alku tälle, mut vielä on paljon opeteltavaa. Myös huulissa kirkkaat värit sai väistyä sivuun ja niiden paikan vei nudet ja rusehtavat punat. Ripsiin haluan pituuden sijasta tuuheutta ja poskipuna vaihtui shimmerisestä mattaiseen.
blog2
Mä en oo ikinä ollut sellainen tyyppi, joka raahaa ulos lähtiessään puolta omaisuudestaan mukanaan ja sen takia oonkin mennyt pikkulaukkujen voimalla jo muutaman vuoden. Mulle iski kuitenkin takaraivoon semmonen fiilis, että isommalle laukulle voisi olla käyttöä ja nyt syksyllä mun olalla keikkumassa onkin voinut nähdä Ebaysta ja nettikirppikseltä löytämäni laukut, jotka on muuten tosi kivoja molemmat!
blog4
Nilkkurit kuuluu myös ehdottomasti mun syyspukeutumiseen! Vaikka multa löytyy pituutta jo omasta takaa ja oon tietoisesti vältellyt korkojen käyttöä niin nyt on ihan eri ääni kellossa. Muutaman käyttökerran jälkeen oon todennu nämä tosi mukaviksi ja helpoksi kävellä tälläselle tyypille, joka ei käytä korkoja kuin juhlatilanteissa. Kyseiset popot on ostettu Citymarketista ja näin muuten Lidlin mainoksessa kolmet ihanat nilkkurit hyvään hintaan, joten täytyy mennä ens viikolla vielä kärkkymään niitä.
blog3
Mitä olis syksy ilman pehmeitä, muhkeita ja lämpimiä neuleita sekä kaikkea pörröistä oli se sitten karvaliivin tai neuletakin muodossa? No sitä minäkin, ei mitään.
blog5
Ribbineulos ja poolokaulukset jatkaa voittokulkuaan vuodesta toiseen, mutta uutena tuttavuutena oon tykästynyt noihin "kaulapantapaitoihin". Just tollaset peruspaidat pienellä twistillä tai ei, toimii aina ja semmosia nähdään syksyllä myös mun päällä.
blog6
Toinen juttu mihin oon tykästynyt on tämä slipdress over t-shirt meininki ja nyt kun t-paitakelit on takanapäin niin tämä toimii yhtä hyvin myös neulemekon kanssa, joita ei myöskään pidä unohtaa listalta!
blog7
Niinkuin jo kerroin en tunne oloani kovin mukavaksi enää farkuissa ja niiden tilalla koitan käyttää mekkojen ja hameiden lisäksi sukkahousuja + ohuempia, suoria ja liehuvia pöksyjä niin kauan kuin mahdollista. Enköhän mä ne revityt farkutkin vedä vielä monta kertaa jalkaan, mutta just nyt nää tuntuu paljon mukavammilta. 
blog8
Ulkovaatteista paksut bomberit, kamelitakit, kirpparilta löydetyt jättimäiset kaulahuivit, omat tai poikaystävältä varastetut nahkahanskat ja söpöt pipot pitää lämpimänä ja niihin voi kääriytyä hyvällä omalla tunnolla. Miltä sun syyspukeutuminen näyttää, löytyykö yhtään samoja juttuja?

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.