SOCIAL MEDIA

28. elokuuta 2016

UUSIA JUTTUJA KOTONA

Ihan vielä ette pääse kurkkaamaan miltä meidän kämppä kokonaisuudessaan näyttää, mutta ostospostaukset on aina ollut kovin suosittuja, joten päätin esitellä vähän sisustusjuttuja mitä ollaan tänne saatu ja hankittu. Ihan hyvältä näyttää jo siinä mielessä, että ollaan asuttu täällä vasta alle kuukausi ja toiselle osapuolelle tää kelpais näinkin, mutta voi kulkaa, kyllä täällä vielä riittää tekemistä. Muutamia juttuja jäi puuttamaan, mutta näätte ne viimeistään asuntopostauksen muodossa.blogi1
Mitä oiskaan smoothiet ilman kunnon smoothielaseja? No ei mitään ja noi kaks supersöpöä lasia oli pakko napata koriin Clas Ohlsonilta. Sen lisäksi ollaan täydennetty astiakaappia muutamilla uusilla lautasilla, astetta isommalla leikkuulaudalla (on muuten pirun hyvä kuvausalusta, hah) ja onhan toi Ikean parin euron talouspaperitelinekin uusi.
blogi2
Jokaisessa mun muutossa mukana kulkenut keittiön matto sai myös väistyä uuden tilalta kun Pentikistä löytyi tämä simppeli harmaa matto valkoisilla raidoilla.
blogi3
blogi4
Viimeisimmällä Ikeareissulla, joita oon tehnyt kuukauden sisään ehkä neljä tai viisi, napattiin mukaan valkoinen sarjapöytä toimittamaan sohvapöytien virkaa. Mun silmään noi näyttää tosi näteiltä ja on ehkä kivemmat kuin yks iso pöytä. Pöydän päälle koristeeksi löytyi kynttilälyhty Clas Ohlsonilta ja ette voi edes kuvitella miten sekosin kaikesta kuparin värisestä siellä kaupassa. Tykkään siitä niin paljon, että jos sen värisiä vessaharjoja olisi, mä ostaisin.
blogi5
blogi6
Ja kuparivillitys jatkuu maailman siisteimmän pöytävalaisimen ja kynttilänjalan muodossa, nekin Clasulta ostettuina. Tekis mieli hankkia vielä sata ja yks kuparista yksityiskohtaa lisää, mutta eiköhän nää riitä nyt alkuun. Nappasin Ikeasta koriin myös ton ihan basicin peilin meikkihetkiä varten. Mun ois tarkoitus väsätä tänne jossain vaiheessa ihan oikea meikkinurkka, mutta sitä päivää saa vielä hetken odotella... 
blogi7
blogi8
Meidän sisustuksessa suositaan aika maanläheisiä värejä ja se teema jatkuu myös verhoissa. Kumpikaan meistä ei kaipaa tänne mitään erikoisuuksia ja näin simppeleihin verhoihin tulee tuskin kyllästyttyä. Olohuoneen valkoiset verhot on Ikeasta ja  keittiön harmaa verhokappa Hemtexistä.
blogi9
Me elettiin täällä vielä viime viikolla kynttilän valossa tai ei valoja ollenkaan meiningillä, sillä mun vanhat lamput ei sopineet tänne. Nyt meidän olohuoneesta löytyy Ikean KNAPPA valaisin ja oli muuten viimenen itse koottava lamppu jonka ostin. Oli meinaan hermot kireellä yhdellä jos toisella tota kasatessa ja asennettaessa. Eikä asiaa ehkä yhtään helpottanut se, että mä välttämättä halusin ton paikoilleen yhdeksän aikaan illalla.
blogi10
Meidän koti niin kaipaisi jotain viherkasveja, mutta toistaiseksi mennään tämän onnenbambun ja yhden toisen kasvin voimilla. Pitäis ehkä vähän lueskella hoito-ohjeita ennen seuraavien hankkimista, sillä oon onnistunut tuhoamaan kaikki mun edelliset kasvit alta aikayksikön. Bambu ja mikälie lasiputkilo on hankittu myös Ikeasta.
blogi11
Musta alkaa pikkuhiljaa tuntua ettei meidän kodissa oo muuta kuin Ikeaa, mutta jatketaan nyt sillä linjalla vielä ton mustavalkoisen sohvatyynyn verran ja sohvasta kun puhutaan niin se me löydettiin käytettynä Torista. Tällä hetkellä koko kodissa tykkäänkin eniten tästä sohvan ympäristöstä, niin kivan näköstä!
blogi12
Eteisen matto ehtikin jo vilahtaa yhdessä postauksessa, mutta yksinkertaisuuden ja kuparin lisäksi muhun iskee myös graafiset kuviot ja tätä mattoa olinkin katsellut jo pidemmän aikaa. Nyt mä sen raaskin ostaa ja tämä on peräisin H&M Homesta.

2 kommenttia :

  1. Kivoja yksityiskohtia :-) varsinkin noi sohvapöydät on i h a n a t!

    http://mypartofworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ja noi sohvapöydät on ❤❤

      Poista

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.