SOCIAL MEDIA

23. joulukuuta 2015

BACK IN BUSINESS

Long time no see! Elossa ollaan, mut löytyykö sieltä ruutujen toiselta puolelta enää ketään? Tää blogi on elänyt hiljaiseloa oikeastaan jo marraskuusta lähtien ja nyt pari viikkoa hujahti ohi yhdessä hujauksessa ilman postaamista. Syy mun hiljaisuudelle on vaan yksinkertaisesti se, että mulla ei oo ollut fiilistä tulla postaamaan. Blogijutut pyörii kyllä joka päivä päässä ja muiden blogeja tulee ahkerasti luettua, mutta omien postausten tekeminen on tuntunut pari kuukautta tosi pakkopullalta. Päätin olla ottamatta tästä turhaa stressiä ja tulla kirjoittamaan taas kun on fiilistä. Ja nyt musta tuntuu, että se kipinä tähän hommaan on palannut. Olisin itseasiassa halunnut tulla kirjoittelemaan jo aikasemminkin, mutta unohdin kameran kotiin... Nyt oon siis joulunvietossa kotikotona ja täällä on onneksi kamera, jota saan lainata! Tuntuu ihanalta olla taas höpöttelemässä, toivottavasti siellä on joku muukin, joka on kaipaillut mun postauksia. Ensi vuonna haluisin nostaa mun blogin uudelle tasolle, mutta saa nähä mitä uusi vuosi tuo tullessaan :-)
joulu1
joulu2
joulu3
joulu4
joulu5
joulu8
joulu6
joulu7
Keskitytään nyt ensin kuitenkin hoitamaan tää joulu pois alta ja mietitään vasta sitten ensi vuoden kuvioita. Tänään oon koristellut kuusen, leiponut joulutorttuja, tehnyt rosollin ja lihapullia sekä koristellut pipareita. Täällä on joulu siis jo aika hyvällä mallilla. Nyt pistän netflixistä jakson Teen Wolfia pyörimään, rentoudun sohvalla ja alan odottamaan huomista. Ihanaa joulua kaikille, palataan taas♥

2 kommenttia :

  1. Jee ihanaa että oot taas täällä♥ Ihanaa joulua sulle myös :-)

    aboutmylife-peppi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep uudella innolla taas! Kiva kuulla, että joku on kaipaillu ja kiitos paljon!❤

      Poista

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.