SOCIAL MEDIA

10. maaliskuuta 2015

MITÄ MULLE OIKEESTI KUULUU?

Aikasemmin tänä vuonna julkaistu postaus, jonka ehdin jo poistaa, kummittelee vieläkin mun mielessä. Siinä kirjotin, että mulla ei oo motivaatiota mihinkään, oon väsynyt eikä blogikaan jaksa kiinnostaa. Tulevaisuuskin ahdistaa tosi paljon ajoittain, mutta siitä ajattelin tulla kertomaan tuntemuksia vähän myöhemmin. Tosta kyseisestä postauksesta on jo ainakin kuukausi aikaa, mutta vieläkin mielessä pyörii noi samat jutut. Mun blogissa ei oo totuttu näkemään tälläsiä syvällisimpiä tekstejä ja oon epävarma tänkin julkasusta, mut haluun avata teille vähän paremmin mun elämää, sillä se ei ehkä oo ihan sitä mitä ruudun toiselle puolelle näyttää.

Oon viime aikoina ollu tosi kyllästyny mun elämään, tai aika kauan oikeestaan. Mun päivät kuluu kaavalla kouluun, kotiin, nukkumaan. Koulusta päästyä en tee yleensä muuta ku hengailen himassa. Tähän väliin haluun sanoa, että mulla on koulussa ihania kavereita, joiden seura tekee mut iloseks, viikonloput menee kivasti poikaystävää ja satunnaisesti vanhoja ystäviä näkiessä, mut jollain tapaa mä oon silti vähän yksinäinen. Mun arkipäivistä puuttuu sisältö ja sen takia tää blogi-innostuskin on tippunu melkein nollille. Musta tuntuu, että oisin tippunu juoksuhiekkaan ja aina, kun koitan päästä pois, tipun vaan entistä syvemmälle sinne. Tiedostan, että voisin ite tehä tälle asialle jotain, mut se kynnys esim. salilla käynnin alottamiseen on vaan kasvanu liian suureks.
1
Saattaahan tää olla vaan tällänen pitempi kausi, kun kaikki paitsi viikonloput tuntuu ahdistavilta ja ylitsepääsemättömän vaikeilta. Koen joka päivä myös niitä pieniä iloisia juttuja, joita arvostan ja joista oon kiitollinen. Ei mulla asiat varsinaisesti huonosti ole, mutta tälläset surkeemmat fiilikset valtaa varsinkin iltasin mun pään. Välillä mulla on sit vastapainoks sellasia viikkoja, ku on kiva vaan hengailla himassa ja nautin yksinolosta. Saan tehä niitä omia juttuja eikä tarvi jutella kellekään jos ei huvita. Äh, mun pää on täynnä niin ristiriitasia fiiliksiä. Eniten tällä hetkellä kaipaisin kuitenkin uusia naamoja ja uutta kaupunkia. Samanlaista uutta alkua kuin elokuussa 2013, jolloin muutin tänne.

Tän postauksen kirjottaminen tuntu myös älyttömän hankalalta, toivottavasti saitte ees vähän kiinni mun fiiliksistä. Palataan seuraavan kerran vähän positiivisimmissa merkeissä ja toivotaan, että mun mieliala lähtee nyt kevään mittaa nousemaan.



4 kommenttia :

  1. mulla on aikalailla täysin sama tilanne. jokapäivä vaan koulusta kotiin ja nukkumaan, viikonloputkin menee kotona, joskus nään jotain muutaki kaveria ku mun luokkalaisia. mut mun luokkalaiset kyl piristää sikana mut muuten oon aika stuck... ei voi mitään, ei kyllä oo koulun takia voimiakaan tehdä jotain tai hommata ajanvietettä kodin ulkopuolelle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, pystyn kyllä samaistumaan täysin noihin sun tuntemuksiin!! :-( Välillä on näitä vaikeita hetkii, toivottavast tää lähtis nyt sulla sekä mulla lähtemää parempaa suuntaan :-/

      Poista
  2. Voi että.. Itelläkin oli pari vuotta sitten todella yksinäistä. Päivät noudatti sitä samaa kaavaa ja toivuin depressiosta. Mutta sinä aikana tajusin, että pitää olla ilonen pienistä asioista. Kuulostaa kliseiseltä mutta tekee olon paremmaks. Ku näkee vaikka ihanan koiranpennun tai ku aurinko paistaa ni ollaa ilosia siitä. Yleensä noi ajanjaksot on tyyntä ennen myrskyä ;) Ehkä muutoksia tulossa pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolleen mä oonkin koittanu ajatella, jokasessa päivässä on kuitenki niitä kivoja juttuja, vaikkei siltä aina tuntuiskaan. Jepjep, toivottavasti ne muutokset ois positiivisia eikä negatiivisia! :-D Ja kiitos sulle kommentista :-)

      Poista

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.